Hae
Fittiina

10 000 askelta päivässä – helppo nakki vai mahdotonta?

Heinäkuun lopussa pohdin paljon päivittäisiä askelmääriä ja tutkin omasta urheilukellostani kuinka paljon itselläni tulee askelia päivässä. Kuinka sitten kävi oliko 10 000 askelta päivässä – helppo nakki vai mahdotonta? Päivät vaihteli aika paljon ja suurimmat askelmäärät tulivat niinä päiväni kun minulla oli asiakastapaamisia, joissa itsekin liikun asiakkaan kanssa, kuten käytiin parin asiakkaan kanssa lenkillä.

Jos taas ajatellaan sellainen työpäivä, jolloin on asiakastapaamisilla on lihaskuntotreeniä ja loppupäivän istun koneella tehden töitä niin omat askeleet jää todella vähäisiksi noin 4000-6000 askelta päivässä. Vaikka olen liikunta-alalla niin suurin osa töistäni koostuu kuitenkin koneella istumisesta ja suunnittelusta.

Tein myös pienen kyselyn seuraajilleni Instagramissa, jossa kysyin mm. monta askelta saat päivän aikana? , onko 10 000 askelta mielestäsi helppo saada kasaan päivän aikana? sekä miksi 10 000 askelta on haastavaa saada kasaan?

Suurimmalle osalle helppoa saada 10 000 askelta kasaan muttei kuitenkaan kaikille. Hankalaksi taas saada riittävästi askeleita kasaan teki etätyö tai yleisesti istumatyö – minkä ymmärrän todella hyvin itsekin joskus täysin istumatyötä tehneenä.

Tein myös hieman omaa tutkimusta mitä se 10 000 askelta itseltäni vaatii päivittäin. Listaan alle heinäkuun lopun päivittäiset askeleet ja laitan sulkuihin mitä extraa tein, jotta sain askeleita eli ilman niitä en olisi saanut sitä määrää mitä askeleita kertyi päivän mittaan.

 

 

Mitä tämä sitten vaati, että sain askeleet kasaan?

Maanantai: 8751 askelta (13 min kävelyä)

Tiistai: 12 492 (53 min kävelyä + 52 min sali)

Keskiviikko: 9100  (14 min kävelyä)

Torstai: 13 338 (19 min kävely + 1h sali)

Perjantai: 12 619 (23 min kävely)

Lauantai: 8412 (23 min kävely)

Sunnuntai: 9872 askelta (33 min kävelyä)

 

Kuten huomaat niin vain kolmena päivänä sain yli 10 000 askelta mutta jos laskettaisiin viikko tasolla niin silloin askelia kertyy noin 10 600 per päivä. Itselläni riittävä määrä askelia todellakin vaatii sen, että lähden erikseen kävelemään varsinkin jos olen istunut suurimman osan päivästä koneella, joten en ihmettele yhtään jos vaikka istumatyöläisellä on haasteita saada riittävä määrä askeleita kasaan päivän aikana.

Maanantaina kävin kävelyllä mutta noin lyhyt kävely ei riittänyt tuomaan kasaan loppuja askeleita. Tiistaina taas askeleita kertyi hyvin lenkin muodossa sekä salilla tein alkulämppänä juoksumatolla kävelyä 10 minuutin ajan. Keskiviikko jäi hieman vajaaksi eikä erillinen lenkki ollut kovin pitkä. Torstaina taas pikku lenkki ja salilla alkulämpäksi 10 min juoksumatolla kävellen mutta keskiviikkona tein enemmän kotitöitä, joka taas kerrytti askeleita sekä kävin myös tekemässä ruokaostokset.

Perjantaina kertyi askeleita hyvin koska käytiin kaupungilla, jossa tuli kävelyä, tein kotitöitä sekä näiden lisäksi lenkki. Kaupassa käynti tai shoppailu kerää yllättävän paljon askelia ihan huomaamatta. Lauantaina askeleet jäivät alle 10 000 koska meillä oli yhdet synttärijuhlat ja päivä/ilta vaan oltiin. Sunnuntaikin meni melko rennosti oleilen, joten sieltäkään ei kymppi tullut täyteen vaikka kävelylenkki tuli tehtyä.

Oli hauska seurata miten ja mitä kaikkea se itseltäni vaatii. Toisaalta 10 000 askelta päivässä kuullostaa ihan helpolta muttei se kuitenkaan välttämättä sitä ole kaikille kuten ei minullekaan. Aion edelleen ihan mielenkiinnosta jatkaa omien askeleiden seuraamista varsinkin nyt taas kun perus arki alkaa.

Onko siun helppo saada 10 000 askelta päivässä täyteen?

<3: Fittiina

Nämä postaukset saattaisi myös kiinnostaa sinua:

Liikunnan Aakkoset

Kuinka löytää mieluinen liikuntamuoto

Miksi liikun?

Top 10 treenibiisiä!

Salilla käydessä kuuntelen aina musiikkia ja onkin ihan parasta vain olla omassa salikuplassa kuulokkeet päässä! Saan musiikista niin paljon lisää motivaatiota treeniin ja ehkä se luo myös tietynlaista turvallisuuden tunnetta itselleni. Muusikit korvilla pääsen myös kunnolla uppoutumaan treeniin ja kaikki muu ylimääräinen jää kuulokkeiden ulkopuolelle. Jos taas kuulokkeet ovat unohtuneet kotiin tai niistä loppuu akku kesken treenin niin olo ihan alaston ja tuntuu, että jotain puuttuu! Miun musiikkimaku on tosi laaja se saattaa vaihdella ihan fiilikseen mukaankin! Päätin kuitenkin listata tän hetken top 10 treenibiisiä, joita yleensä kuuntelen!

TOP 10 TREENIBIISIÄ:

  1. Left outside alone – Blind Channel
  2. Self Proclaimed 4 – DAX
  3. Faded – Vincent Vega, Trove
  4. Candy Shop – Olympis, Mike Emilio, Helion, James Wilson, Irma
  5. 9Pm (Till I Come) – ATB
  6.  Still Cold – Night Lovell
  7.  Can’t let you go – Stefflon Don, Tiwa Savage, Rema
  8. The sweetest ass in the world – Robert Christian
  9. Never Never – Drenchill
  10. Black – Gazirovka

Ajattelin ensin, että ihan iisi homma laittaa top 10 treenibiisiä, joita kuuntelen salilla muttei ollutkaan niin helppo valinta. 😀 Välillä tuntuu, että tulee kuunneltua aina vain noita samoja mutta olisihan niitä kuitenkin ollut enemmän kuin tuo kymmenen. Ehkäpä teen joskus toisenkin listan!

Mikä on siun lempparibiisi treenatessa? 🙂

<3: fittiina

Seuraa instassa:

@fittiina

Kurkkaa myös nämä postaukset:

Haaveena voimannostokisat

Liikunnan Aakkoset 

Miten lapsuuden ruokailutottumukset heijastuu aikuisena?

Miten pääsin eroon rahastressistä kuukaudessa?